Lauantaina 8.6. tuli kaksi ilmoitusta SRH:n startin epäluotettavasta toiminnasta. Kone ei meinannut lähteä käyntiin. Jälkimmäisellä kerralla startatessa myös INSTR-breikkeri oli tullut ulos. Kuulostaisi siltä, että startti haukkaa virtaa normaalia enemmän. Kävin illalla läpi päävirta- ja maakaapelien liitokset, joissa ei ollut havaittavia ongelmia, korkeintaan akun maakaapelin kiristysruuvi oli varttikierroksen löysällä. Mahdollisesti startti itsessään on tulossa tiensä päähän.
Kaapelitarkastuksen jälkeen kone lähti kuusi kertaa moitteettomasti käyntiin. Saattaa olla niinkin, että vika ilmenee vain kuumassa moottorissa, jolloin lämpölaajeneminen tekee tehtävänsä ja kukaties lopussa olevat hiilet omansa, ja startti ei jaksa pyöriä.
Tarkkaillaan tilannetta vielä toistaiseksi ja mikäli vika pysyy hallinnassa, lennetään seuraavaan huoltoon saakka. Mikäli ongelmia ilmenee, antakaa moottorin jäähtyä puolisen tuntia ennen uutta käynnistystä. Raportoikaa myös kalustovastaaville asiasta.
Antti
MIK-kalustotiimi