Matkakertomus: STL Venetsiasta Suomeen
Tämä kirjoitus on tekoälyavusteinen käännös englanninkielisestä alkuperäisestä. Lue alkuperäinen kirjoitus
- matkakertomus
- OH-STL
- Venetsia
- DA40
- Suomi

Vuonna 2023 STL palasi käyttöön 1,5 vuoden huollon jälkeen. Upouuden ja erinomaisen Austro-moottorin myötä MIK:n jäsenet päättivät järjestää kahden viikon matkan ja viedä koneen aina Korsikalle ja Kreikkaan asti. Matkan eri osuudet lensivät eri miehistöt ja eri lentäjät. Kerron omasta osuudestani, jolla STL palautettiin Venetsiasta Suomeen.
Matkan aiemmasta osuudesta (Berliinistä Venetsiaan) voit lukea kertomuksen täältä.
Saat kuvat täysikokoisina klikkaamalla niitä!
PÄIVÄ 1 – Italia, Itävalta, Tšekki
Aloitin aikaisin aamulla lentämällä reittilennolla Venetsiaan. Ikkunapaikalta näin lupaavan VFR-sään itäisten Alppien yllä. Reittilennolta päästyäni sain lyhyen kierroksen Adrianmeren vanhassa helmessä matkalla Lidon lentokentälle.
Pitkällä Lidon saarella tapasin Martinin. Kenttä LIPV on pitkä nurmikiitotie vanhan linnoituksen vieressä. Siellä on erinomainen aula, kentälle päin avautuva ravintola ja kiitotien päässä vilkas veneväylä. Kone odotti meitä siellä valmiina pitkälle kotimatkalle.
Sää oli selkeä, aurinkoinen ja kuuma. Teimme koneelle lentoa edeltävän tarkastuksen, tankkasimme, jätimme lentosuunnitelman, nousimme lyhyen kentän tekniikalla ja saimme ihailla Venetsiaa ja ympäröivää rannikkoa ilmasta. Venetsian ympäristön vilkkaan ilmatilan vuoksi lensimme ensin etelään rannikkoa pitkin ja käännyimme sitten kohti Veronaa. Suunnitelmana oli lentää Tšekkiin pitkää reittiä, Alppien ja Brennerin solan kautta. Pian ohitimme Veronan ja käännyimme pohjoiseen, Gardajärven laaksoa pitkin kohti Brennerin solaa. Pian vuoret kohosivat ympärillämme. Ennen laaksoon lentämistä lennonjohto varoitti meitä, että olisimme pitkään ilman radioyhteyttä. He pyysivät meiltä arvioidun ajan Itävallan rajan ylitykselle ja toivottivat hyvää lentoa.
Pian olimme jo melkein Itävallan rajalla. Matkalla otimme yhteyttä pieniin lentokenttiin ja pyysimme niitä välittämään sijaintimme Italian lennonjohtokeskukselle. Itävallan rajalla vastaan tuli kymmenkunta pientä moottorivarjoa nauttimassa säästä, ja pian juttelimme jo Innsbruckin lennonjohtajien kanssa, jotka ohjasivat meidät kaupungin yli ja sitten itään ilmatilansa läpi. Kaikkiaan 2,5 tunnin vuoristolennon jälkeen tulimme Linzin ympäristön tasaisemmille maille, ylitimme yhden sen lentokentistä ja suuntasimme Tšekin rajan yli.
Ilta saapui ja valo hiipui hiljalleen länteen, mutta yksi paikka oli vielä nähtävä ilmasta. Laskeutuessamme kohti yöpymiskohdettamme ylitimme maisemiltaan kauniin keskiaikaisen Český Krumlovin kaupungin ja näimme hyvin sen kuuluisat tornit ja maasillan. Sitten laskeuduimme České Budějoviceen (LKCS), pienelle kunnostetulle lentoasemalle, joka on rakennettu kylmän sodan aikaiselle vanhalle lentokentälle: modernia terminaalirakennusta ympäröivät neuvostoaikaiset bunkkerihallit. Vietimme yön České Budějovicen kaupungissa nauttien paikallisesta tšekkiläisestä ruoasta ja vanhasta kaupungista.
PÄIVÄ 2 – Tšekki ja Saksa
Seuraavana päivänä menimme bussilla Český Krumloviin ja tutustuimme aamupäivän ajan kaupunkiin, jonka olimme nähneet taivaalta. Se on todella kaunis paikka, ja auringonvalo toi esiin historiallisen arkkitehtuurin värit ja pinnat.
Nopean lounaan jälkeen otimme taksin lentokentälle, tarkastimme koneen, tankkasimme, jätimme lentosuunnitelman ja lähdimme länteen kohti Saksan rajaa. Vilkutettuamme vielä viimeiset hyvästit Český Krumloville asetuimme lentämään Baijerin kauniiden peltojen yllä. Emme aikoneet pysähtyä siellä, mutta näimme hyvin Regensburgin kaupungin monine siltoineen ja kaukaa myös Nürnbergin. Pian saavuimme Baden-Württembergiin ja sen lukuisten linnojen luo. SkyDemonin VFR-kartat pääreferenssinämme yritimme bongata niin monta linnaa kuin pystyimme (useimmat on merkitty VFR-karttoihin). Löysimme noin 15, joista osa oli paljon vaikeampi havaita kuin toiset.
Ylitimme kuuluisan Odenwaldin metsän ja näimme jokilaaksojen kätkemiä pikkukaupunkeja. Sitten saavuimme Reinin laaksoon ja lensimme Heidelbergin yli, jossa on monta siltaa, linna ja palatsi. Lopulta ohitimme Mannheimin ja Frankensteinin linnan ja laskeuduimme vain 25 km Frankfurtin eteläpuolelle. Frankfurtin siluetti näkyi suoraan edessä, kun liityimme Frankfurt-Egelsbachin laskukierroksen perusosalle.
Frankfurtissa erosimme Martinin kanssa. Hän lensi takaisin Suomeen reittilennolla, ja minä lähdin juhlimaan alueella asuvien vanhojen työkavereideni kanssa.
PÄIVÄ 3 – Reinin laakso
Seuraavana päivänä otin oikeaan istuimeen mukaan vanhan kollegan hänen ensimmäiselle lennolleen yleisilmailukoneessa. Nousimme Frankfurt-Egelsbachista (EDFE), lensimme Taunuksen yli – kilometrin korkuisen vuoren, joka rajaa Mainin laakson ja Frankfurtin pohjoisesta –, kiersimme vanhan sääaseman rakennuksen ja seurasimme sitten Reiniä pohjoiseen. Siihen suuntaan laakso kapenee huomattavasti, ja rinteet ulottuvat aivan joen rantaan asti. Kukkuloilla on yli sata pientä kaupunkia, upeita kirkkoja ja linnoja, joista monet ovat keskiajalta.
Kun lyhyt kesämyrsky saapui lännestä ennustettua aiemmin ja horisontissa välähteli salamoita, laskeuduimme Koblenz-Winningeniin (EDRK), pienelle lentokentälle kukkulan laelle Moselin ja Reinin väliin. Kävelimme perinteisten viinitarhojen läpi alas pieneen Winningenin kaupunkiin, söimme gasthausissa paikallisia perinneruokia ja menimme sitten lyhyen junamatkan Koblenziin, jossa vietimme loppupäivän.
Vastaukset:
Näimme kaukana salamoita ja puhuimme niistä, mutta kamera ei oikein saanut niitä tallennettua.

PÄIVÄ 4 – Saksasta Puolaan
Seuraavana päivänä tavoitteenani oli päästä Puolaan, jossa tapaisin seuraavan matkustajani. Aamulla sää näytti hyvältä tankkauspysähdykselle Berliinissä, mutta kesämyrskyjä odotti matkan varrella ja Puolan rajalla. Saksan VFR-sääennusteeseen luottaen pyysin selvityksen 11 500 jalkaan ja lensin Magdeburgin sateisen sään yli. Säännöllisistä pilviaukoista näin välillä suurempia kaupunkeja sekä Kasselin kuuluisan Wilhelmshöhen palatsin ja puiston. 30 solmun myötätuulessa matka sujui kevyesti, ja pian olin jo laskeutumassa takaisin alas. Berliinin lähellä menin Berliini-Brandenburgin lentoaseman C-luokan ilmatilan alapuolelta, lensin matalalla Berliinin esikaupunkien yllä ja laskeuduin tankkaamaan pienemmälle Strausbergin kentälle (EDAY).
Sää huononi lännessä ja parani idässä, joten tankkasin koneen, jätin lentosuunnitelman ja lähdin Puolan rajan yli muutaman pienen sadepilven ohi. Puolen tunnin päästä saavuin hajoavan säärintaman toiseen päähän ja laskeuduin entiselle sotilaslentokentälle Piłaan (EPPI) selkeän taivaan alle. Piłan kentän pysäköintimenettely on kiinnostava. Kun kenttä poistettiin sotilaskäytöstä, osan halleista ja kiitotien väliin rakennettiin tie. Kun paikalliset myöhemmin avasivat kentän uudelleen yleisilmailulle, tie jätettiin paikalleen, ja siihen lisättiin erityiset liikennevalot, jotta lentokoneet voivat ylittää sen. DA40:n lähes 12 metrin siipiväli tuntui ahtaalta, kun matalia siipiä piti pujottaa tietä reunustavien aitojen ohi. Paikalliset ovat siihen kuitenkin tottuneet, ja näin myöhemmin Antonov An-2:n ohittavan saman kohdan 18 metrin siipineen ongelmitta.
Paikallinen lentokerho auttoi meitä löytämään hallista paikan. Juuri kun aloimme pakata STL:ää ja paikallisen kerhon koneita sisään, tuuli yltyi ja alkoi lyhyt mutta voimakas sadekuuro, joka loppui yhtä äkillisesti kymmenen minuuttia myöhemmin.
PÄIVÄ 5 – Itämeren maisemia
Seuraavana päivänä seuraani liittyi kumppanini, ja lähdimme selkeään säähän takaisin kohti Saksan rajaa, jonka ylitimme meren lähellä. Lyhyt 40 minuutin lento toi meidät Peenemündeen. Toisen maailmansodan aikaan siellä kehitettiin saksalaisia raketteja ja toimi pakkotyöleirejä. Nykyään siellä on koelentoihin käytetty lentokenttä (EDCP) ja lukuisia museoita. V2-raketin kehityksestä kertovien historiallisten museoiden, sukellusvene- ja laivamuseon sekä hyvin säilyneen 1940-luvun sähkövoimalaitoksen ansiosta nähtävää riittää helposti useaksi päiväksi, ja kaikki on kävelymatkan päässä kentältä.
Illan alkaessa palasimme kentälle ja lähdimme saman tien pohjoiseen Itämeren yli. Pelastusliivit päällä ja lisähappi mukana nousimme 14 000 jalkaan Itämeren ylle suuntana Ruotsin Gotlanti ja ihailimme Ruotsin mantereen kaukaista rannikkoa. Radiossa oli vähän liikennettä ja lentoaikaa 2 tuntia, joten oli täydellinen hetki pohtia tähänastista matkaa. Matkustajani nukahti rauhallisessa tunnelmassa.
Saavuimme Visbyhyn (ESSV) noin tuntia ennen kentän sulkemisaikaa ja 10 minuuttia ennen reittilentoa. Tankkauksen jälkeen olimme valmiita lähtemään iltataivaalle matkan toiseksi viimeiselle lennolle meren yli kohti Turkua.
Toiset kaksi tuntia rauhallista lentoa Ruotsin rannikkoa pitkin toivat Suomen taas näkyviin, ja tuhannet pienet saaret tervehtivät meitä juuri auringon alkaessa laskea. Lähestyimme Turkua (EFTU) auringonvalon viimeisinä minuutteina kiitotievalojen näyttäessä tietä. Ehdimme juuri ja juuri viimeiseen bussiin lentoasemalta kaupunkiin.
PÄIVÄ 6 – Aamuhuoltoon
Viimeistä lentoa varten heräsimme hyvin aikaisin, koska meidän molempien piti ehtiä sinä päivänä töihin ja STL piti toimittaa mekaanikolle. Taivas oli selkeä ja tuuli tyyni, joten päätimme lentää suoraan huoltotukikohtaan Lahti-Vesivehmaalle (EFLA) 1 500 jalassa ja katsella metsiä, kesämökkejä ja puita. Tasan tunnin päästä laskeuduimme STL:llä Vesivehmaalle ja pysäköimme sen mekaanikon eteen 100 tunnin tarkastusta varten.
Käytimme hetken koneen puhdistamiseen, sillä lukuisat kesän hyönteiset olivat jättäneet jälkensä siipiin ja kuomuun. Sitten pakkasimme matkatavarat ja lähdimme junalla Helsinkiin.
Lopuksi
Tämä oli ainutlaatuinen matka ja upea tilaisuus harjoitella kaikkia lentäjän taitojani: lennonsuunnittelua erilaisessa maastossa, eri maiden paikallisten sääntöjen noudattamista, paikallisen lennonjohdon vaatimuksiin sopeutumista, lentämistä vaihtelevissa sääolosuhteissa ja valvotussa ilmatilassa sekä ainutlaatuisia lähtö- ja lähestymisreittejä. Tällaisilla pitkillä matkoilla koneen kuntoon täytyy myös kiinnittää paljon enemmän huomiota (kuomun puhdistamista ei voi jättää muille kerholaisille!). DA40 on erittäin miellyttävä kone lentää ja täydellinen tällaisille matkalennoille.
MIK aikoo järjestää vastaavan matkan ensi vuonna, ja kohteet päättävät osallistujat. Matkasta ilmoitetaan etukäteen verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja kerhon WhatsApp-ryhmässä. Kerho on avoin kaikille ilmailusta kiinnostuneille, eikä matkustajaksi lähteminen vaadi lupakirjaa (etupenkillekään!). Itse asiassa yksikään tämän matkan matkustajistani ei ollut lupakirjallinen lentäjä, mutta kaikki pääsivät osallistumaan. Jos haluat lähteä matkalle päällikkönä (PIC, pilot in command), kokemusta matkalennoista ja valvotusta ilmatilasta suositellaan, mutta sitä saa helposti vuokraamalla kerhon koneita ennen matkaa. Valmistauduin itse Euroopan-kiertueeseen useilla matkalennoilla STL:llä Maarianhaminaan, Turkuun ja Joensuuhun.
MIK on ollut minulle harrastajalentäjänä erinomainen kerho: on paljon kiinnostavia ja kokeneita lentäjiä, joilta oppia ja joiden kanssa lähteä matkoille. Kerhossa voit myös suorittaa lupakirjasi!
Kiitos Ignatylle tämän matkakertomuksen kirjoittamisesta!